Matkalla Porto Santolle
Porto Santo
Madeira
Matka Madeiralta Teneriffalle
Teneriffa
Lähtö tunnelmissa Atlantille
Karibialle osa 1 (30.12.2013)




4.-8.10.2013

On perjantai ja olemme lähdössä merelle kohti Porto Santoa (vasta jälkeen päin muistimme, että perjantaisin ei saa lähteä pitkälle purjehdukselle -vanha uskomus).

Lähtiessä on pilvipouta, tuuli tulee erittäin heikkona ja vastaisena, ajelemme koneella keulapurje "tukena". Päätämme nauttia heti uunissa odottavasta makaronilaatikosta, kun keli on vielä siihen sopiva. Parin tunnin ajelun jälkeen kuuluu outo tärisevä ääni, mitä nyt? Vasta-asennetun vesipumpun kiinnikkeet ovat pettämässä, sammutamme äkkiä moottorin ja jatkamme pelkällä tuulienergialla. Se energia on vaan hyvin vähäistä ja väärästä suunnasta, Panthera lilluu paikallaan ja lipuu jopa taaksepäin yrittäessämme väistää kalastuspalloja. Juha uurastaa tunnin konehuoneessa ja olemme palanneet sähköpumppukauteen. Kuulostaa helpolta, mutta asennushommaa hankaloittaa meren möyhentävä vaikutus. Noin puolentoista metrin aallot saavat Pantheran vellomaan tuulettomalla merellä, ilman tuulta ja heiluntaa tukevoittavia purjeita meno on todella keikkuvaa. Kuuman moottorin vierellä työskentely pää alaspäin taitaa olla yksi tehokkaimpia keinoja hankkia meripahoinvointi:-)



Ensimmäisen vuorokauden ajelemme koneella heikkoon vastatuuleen, tuuli kääntyy hitaammin kuin sääennusteissa povattiin. Autopilotti ohjaa taitavasti, rahtilaivoja se ei osaa väistää, joten silloin täytyy puuttua hieman ohjaukseen kompassisuuntaa kääntämällä (ehkä se vielä oppii, jos tarpeeksi opetetaan?) Me nautimme auringon paisteesta ja yön tullen komeasta tähtitaivaasta. Yöllä lämpömittari näyttää lämpötilaa +18, mutta silti palelee. Lopulta vaatetta on päällä kuin Itämerellä: sporttikerrasto, fleece-kerrasto ja villatakki nahkahousujen ja Goretex-takin alla -vain pilkkihaalari jää pukematta.

Seuraavana päivänä tuuli on kääntynyt myötäiseksi ja pääsemme lopulta purjehtimaan ilman moottorin pörinää. Purjeen säätöjä ei kovin usein tällä matkalla tarvita: isopurjeen nosto, preventterien tiukkaus (estävät vahinkojiipin eli puomin syöksymisen veneen väärälle puolelle), isopurjeen reivaus eli pienennys tuulen noustessa ja reivauksen purku tuulen heiketessä, halssin vaihto (purjeiden vaihto toiselle puolelle venettä, jotta kuljemmme oikeaan suuntaan). Ruori otetaan käsiohjaukselle vain purjemanöövereiden ajaksi ja satamaa lähestyttäessä. Tuuli pysyy mukavana koko loppumatkan eli 8-14 m/s, kunnes viimeisenä päivänä heikkenee niin, että loppumatkaksi otamme taas koneen purjeiden avuksi. Konetta joudutaan muutenkin käyttämään öisin pari tuntia sähkön riittämiseksi, autopilotti on aikamoinen virtasyöppö.

Mitäs me sitten tehdään neljän vuorokauden ajan, kun Panthera kulkee lähes itsestään autopilotin hellässä valvonnassa? Istutaan ja katsotaan merta ja delfiinejä, joiden kulkureitille olemme osuneet, yöllä taivaalla on uskomattoman paljon tähtiä. Rannikon jäätyä taakse nautimme siitä tunteesta, että ketään ei näy missään, olemme vain kaksin! Aika tuntuu pysähtyvän kokonaan, kellonajalla ei ole mitään merkitystä, vuorokausi jakautuu valoisaan ja pimeään aikaan. Kaikki tekeminen on hidasta ja pelkästään jonkin asian tekemistä voi ensin harkita tunnin. Puolen tunnin välein vilkaisemme plotteriin, näkyykö AIS-maaleja (AIS-lähettimellä varustettuja muita aluksia, useimmiten rahtareita, jotka näkyvät noin kaksi tuntia ennen kohtaamista), samalla vilkaisemme täyden ympyrän horisontissa varmistaen, ettei mitään näy. Päivällä tähystämme aktiivisemmin, yöllä on turha tuijottaa mustaa merta, ei sieltä mitään ilman valoja kulkevaa kuitenkaan näy. öisin pidämme kolmen tunnin vahtivuoroja, jolloin vapaavuorolainen yleensä nukkuu sisällä salongin pöydän ja sohvan väliin laitetun patjan päällä, siinä ei heilu mihinkään, kun tukee itsensä vielä parilla tyynyllä. Vahtivuorolainen vahtii eli torkkuu sitloodassa varmistaen säännöllisesti, ettei plotterissa tai tutkassa näy ketään eikä meressä näy valoja. Munakello täytyy vielä hankkia uniselle vahtivuorolaiselle!



Suurin voimia vievä homma on pysyä penkillä istumassa tai sisällä pystyssä kolhimatta itseään mihinkään. Vene heiluu jatkuvasti puolelta toiselle ja kallistelee 20-45 astetta, toisen käden tarvitsee koko ajan jostakin kiinnipitämiseen, toisella on sitten selvittävä muusta. Kaikki irtonainen liikkuu veneen liikkeiden mukana. Ja juuri, kun luulee että on tasaisempi hetki menossa, tuleekin yksittäinen erilainen aalto, joka heilauttaa äkkinäisesti eri suuntaan. Kaikki tämä tuo lisähaasteen muuten ihan arkisiin puuhiin kuten vessanpytylle istahtamiseen ja sillä pysymiseen (monen vaatekerroksen riisuminen yhdellä kädellä ei ole helppoa), voileipien tekoon (voiveitsi katoaa sillä välin, kun kurkotat jääkaapista juustoa, ja löytyy noin kuukauden jälkeen moottorin alta pilssistä), ruuanlaittoon (paras miettiä menu, jossa kaikki sekotetaan sekaisin samaan pataan, kunhan on ensin selvinnyt ruoka-aineiden silppuamisesta), syömiseen (paras ruokailuastia on kahvalla varustettu teräksinen kulho/lautanen, siitä on helppo hörpätä reunasta) ja henkilökohtaiseen hygieniaan (Juha on aloittanut jo suihkussa käynnin harjoittelun tällä matkalla, muuten on pärjätty hyvin vauvan pesupyyhkeillä). Maihin tulon jälkeen ei tarvitse miettiä, tuliko reissussa mustelmia, kyse on vaan siitä, paljonko niitä tuli.

Kaikkeen tottuu, myös veneen keikkumiseen ja isoihin aaltoihin. Ensin näyttää siltä, että kolmimetrinen aalto vyöryy juuri perästä yli ja täyttää sitloodan, seuraavassa hetkessä aalto on kadonnut ja kun katsoo perän yli, onkin tyhjää pudotusta kolmisen metriä ja seuraava möykky on jo tulossa. Panthera pärjää hyvin ja nousee kerta toisensa jälkeen perästä vyöryvän aallon päälle -toisinaan kallistuen 40 astetta ensin toiselle puolelle ja heti uudelleen toiselle puolelle niin, että vesi nousee sivukansille ja puomin pää lähes kyntää vettä.

Loppumatkasta keskustellaan, miten tätä reissua jatketaan -jäädäänkö talveksi Kanarialle vai jatketaanko eteenpäin Karibialle. äänestystulos on murskaava 2-0 Karibian puolesta, meillä molemmilla on kaipuu lämpimille seuduille, sinne missä Panthera voidaan ankkuroida hiekkarannan eteen ja nauttia kiireettömyydestä -kuitenkin ennen matkan jatkamista hankitaan pahoinvointilaastareita!



viimeisenä matkapäivänä alkaa Porto Santo näkyä iltapäivällä taivaanrannassa pilvien keskellä. Kuohari odottaa jääkaapissa ja Calimeran päällystö Porto Santon satamassa -viimeksi olemme nähneet pikaisesti Ranskan Brestissä meidän lähtiessä Biskajalle, kahdet ylitysmaljat on siis juomatta! Loppumatkasta tuuli heikkenee niin, että otamme koneen avuksi, mielellään ehtisimme valoisalla satamaan. Pimeä ehtii kuitenkin laskeutua, kun kaarramme satama-altaaseen. Nikke on jo laiturilla odottamassa taskulampun kanssa ja ottaa kiinnitysköysiä vastaan. Kello on 20.30 lokakuun 8. päivänä vuonna 2013, matkaa tuli 560 mailia ja aikaa kului 4 vrk ja 6 tuntia -Panthera on melko kaukana kotoa, on kuohareiden aika:-)

Sivun alkuun


8.-17.10.2013 Porto Santo

Aamulla käymme ensi työksemme ilmoittautumassa satamakonttoriin ja tulli/maahantuloviranomaiselle. Tänne asti olemme saaneet seilata eikä mikään viranomainen ole ollut meistä kiinnostunut, pelkkä satamakonttorissa käynti on riittänyt. EU-kansalaisenahan sitä on oikeus kulkea vapaasti EU:n sisällä, mutta venematkalaista koskevat eri säännnöt, tullilla ja maahantuloviranomaisella on aina oikeus tarkastaa veneet ja niissä matkaavat. Olemme kuulleet, että joitakin suomalaisiakin veneitä on tarkastettu useampaankin kertaan ja jopa merellä on tultu kumiveneestä käsin kyyytiin. Täällä viranomainen on huokaileva keski-iän ylittänyt herra, joka näyttää kyllästyneen tekemäään samoja kysymyksiä: mistä tulette, minne menette, onko veneessä eläimiä. Hitaasti hän täyttää järjestelmäänsä tietomme veneen rekisteröintitodistuksesta ja passeista, nyt olemme virallisesti täällä. Satamassa saamme maksuista 40 % alennuksen liityttyämme juuri aamulla netissä ranskalaiseen STW-klubiin (Sail The World). Jäsenkortti menee Suomeen postilokeroon, mutta sähköpostilla saatu vahvistus riittää alennuksen saamiseen.



Suomalainen s/y Homeless on myös saapunut aamun aikana Portugalista tänne, nyt meillä on hyvä suomalainen edustus! Illalla pidämme nyyttikestit Calimeralla ja vaihdamme kuulumisia ja kokemuksia. Seuraavana päivänä teemme kolmen naisen porukalla retken ylös vuorille. Ensin hurautamme alkumatkan taksilla polun päähän ja lähdemme kiipeämäään ylös. Kolme ja puoli tuntia hienoissa maisemissa ylös ja ympäri vuoren rinnettä, huipulta näemme joka suuntaan saaren ympäri.



Sää on aurinkoinen ja lämmin, hyvä aika tehdä hommia laiturilla. Pyykinpesukoneen virittäminen laiturille saa monen uteliaan pysähtymään juttusille: mikä tuo on, onpas kätevä, mistä noita saa... Laiturilla on myös hyvä ommella laitasuojia ja pienentää liian isoa tuuliperäsimen lapaa, jokohan se kestäisi käyttöä hajottamatta kiinnikkeitä? Sää on sopiva myös piiiiiiitkällä hiekkarannalla rentoutumiseen ja kävelyyn, ja vihdoinkin myös uimiseen!







Kun välttämättömät laiturisähköä tarvitsevat hommat on tehty siirrymme hiekkarannan eteen ankkuriin. Nyt tuntuu ensimmäisen kerran, että olemme perillä. Panthera keinuu rauhallisesti pienessä mainingissa ja me nautimme olostamme. Veneen uimatasolta pääsee kätevästi iltauinnille suoraan 25 asteiseen siniseen veteen. Aurinko on laskenut illalla klo 20, lämmintä on edelleen 24 astetta, maininki kohisee rantaan ja kaskaat aloittavat hämärässä oman laulunsa -vihdoinkin alkaa tuntua, että kaikki on ollut tämän arvoista:-)



Kolme päivää vietämme syksyistä elämää ankkuripaikalla. Päivät aloitetaan aamulenkillä uimalla ensin veneen perästä rannalle ja tallustamalla hiekkarantaa edestakaisin, auringonpaisteessa sinisen taivaan alla. Päivän työksi riittää huristelu Möhköllä kauppaan, rantamainingit antavat haastetta kuivana selvitymiseen, mutta vain shortsit kastuvat, ei ostokset. Vähän työn makuun pääsee, kun pesee Pantheran vesirajaa vedestä käsin -paistinlasta on paras apuväline kiinnittyneiden näkkien irtiraapimiseen;)



Kuva: S/Y Calimera

Tänään on juhlapäivä ja juhla liputus: vaikka siksi, että vihdoinkin tuntuu, että olemme perillä, tällaista se elämä on tästä eteenpäin ja kauan!:-) Kiitos Helsingin lipputehtaalle lipuista:-)


Kuva: S/Y Calimera



Kuva: S/Y Calimera


Lopulta päätämme jatkaa matkaa Madeiralle jo sinne lähteneiden Calimeran ja Homelessin perässä. Ennen lähtöä maalaamme vielä Pantheran logon sataman aallonmurtajan muuriin. Veneiden logojen maalaaminen on täällä ollut tapana kauan, muuri on täynnä maalauksia, sekä ajan patinoimia vanhoja kuvia että ihan uusia maalauksia tältä kesältä.





































Lähtö ei lopulta olekaan niin yksinkertainen.
Ankkuria nostaessa ylös tulee vain kettinki, ankkuri on irronnut ja jäänyt pohjaan, ei näy, vaikka kuinka yritämme katsoa. Ajelemme 5 minuutin matkan marinaan, jossa saamme iloiset takaisintulo-toivottelut. Kerrottuamme ongelmastamme sataman marinerolle ilmestyy laiturille nopeasti harbourmaster Nelson, joka lupaa etsiä ja sukeltaa ankkurin (onneksi olimme tallentaneet plotteriin jäljen ankkurointikohdasta jopa viime yönä ja tänään heti huomattuamme ankkurin hävinneen). Kovasti emme ankkurin löytymiseen usko, kun se voinee hävitä pehmeään hiekkaan aika mukavasti.






Parin tunnin jälkeen Nelson ilmestyy laiturille kertomaan, että ankkuri on löytynyt!! Olemme todella iloisia, olemme juuri säästäneet rahaa 550 € (sukelluspalkkio on vain muutaman kymmenen euroa). Kaiken lisäksi Nelson vaihtaa vielä meidän sinkit potkuriakseliin. Tätä satamaa ja sen ystävällistä ja auttavaa porukkaa voi todella kehua ja suositella!!:-)

Sivun alkuun


17.10-1.11.2013 Madeira, Quinta do Lorde

Aamulla lähdemme moottoroimaan tuulettomalle ja tyynelle merelle kohti Madeiran Quinta Lordea. Matkan aikana tuulta sitten löytyy liikaakin, saarta lähestyttäessä 11 m/s ensin suoraan vastaan ja loppumatkalla täysin sivusta (sääennusteessa luki 4 m/s!) Pantheran kansi saa merivesihuuhtelun, samoin kippari ja varsinkin fendareita laidalle kiinnittänyt kansimies. Hyvissä ajoin ennen sataman suuta kyselemme sisäänajon olosuhteita VHF:llä, mutta saamme vastaukseksi vain puhelimen rätinää. Ihan suuaukolla vastaan tulee sataman kumivene, joka aallokossa pomppii ylös alas. Marinero kyselee veneemme mittoja ja kääntyy takaisin satamaan näyttääkseen tietä oikeaan ponttooniin. Sataman suuaukko on melko kapea ihan kallioiden kyljessä, nyt ei ole empimisen aika eikä paikka, vaan rohkeasti Juha ohjaa Pantheran vauhdilla vellovan sisäänkäynnin läpi suojaisan sataman sisään. Perillä meidät ohjataan melko kapeasta laiturivälistä lähes viimeiseen pilttuuseen, mieleen tulee jo ajatus, miten Panthera saadaan täältä aikanaan pois, kun sillä on ihan oma tahto peruutusten suhteen.




Periltä löytyy suojaisa satama uuden hienon loma-alueen kyljestä, satamapalvelut ovat hyvät -suihkusta tulee kuumaa vettä, joka päivä, netti toimii veneelläkin lisäantennin avulla, pyykkituvasta löytyy sekä pesu- että kuivauskone. Veneilijöitä varten on satamarakennuksessa netti-olohuone, maksullinen kuntosali ja hotellilla järjestettävään toimintaankin saisi osallistua. Satamarakennuksesta löytyy jopa iso halli, jota saa käyttää esim purjeenkorjaushommiin. Satamamaksusta saamme taas 40% alennuksen STW:n jäsenyydellä. Ehkä tähänastisista paras satama, mutta kaukana kaikesta. Satama on toiminut jo kymmenisen vuotta, mutta ympärille rakennettu iso lomaresortti/hotellialue on avattu vasta tänä kesänä, eikä alueella ole yhtä rantaravintolaa lukuunottamatta mitään muita palveluja -kauppaa on kuulemma suunniteltu pitkään. Ehkä pelkät veneilijät eivät edes riittäisi kaupan selviämiseen, koska loma-asukkaita on todella vähän. Eräänä päivänä kierrämme aluetta, käymme hotellilla jututtamassa nuorta virkailijatyttöä, joka kertoo asiakkaita olevan ehkä 50, luultavasti asiakkaita mahtuisi majoittumaan muutama tuhat. Alueesta on rakennettu rahaa säästämättä pieni kylä, keskeltä löytyy jopa oma kirkko, istutukset ovat tyylikkäitä, talot omissa ryppäissään "kylän" eri puolilla, vain maksavat asiakkaat puuttuvat -mahtaakohan tänne sijoittaneilla olla harmaita hiuksia ja vatsahaava?




Satama on järjestänyt veneilijöille ilmaisen kyydin arkipäivisin Machicon kaupunkiin. Kyyti on tavallinen Renault Clio, mukaan mahtuu neljä nopeinta edellisenä päivänä ilmoittautunutta eikä takapaksissa ole tilaa kovin isoille ostoksille. Machicoon ja Funchaliin pääsee kätevästi myös bussilla tunnin/parin välein.



Ensimmäisen viikon leikimme turistia, vuokraamme auton (köyhinä veneilijöinä vuokraamme auton netissä ja haemme lentokentältä, paljon halvempaa kuin suoraan satamasta vuokrattuna) kolmeksi päiväksi ja ajelemme saarta ristiin rastiin. Madeira on todella mäkinen saari, jossa kaikki mahdollinen tila on hyödynnetty pengertämällä viljelyksille, rakennuksille tai autoteille. Nykyään suurin osa teistä kulkee tunneleita pitkin, ajellessa mietimme, miten reikäinen tämä saari tunneleineen onkaan. Saaren itäpää, jossa satamamme on, on selvästi kuivempi ja karumpi, mutta heti rannalta sisämaahan päin löydämme vihreyden ja vehreyden. Saaren korkeimmat vuoret ovat Pico Ruivo (1 862 m), Pico das Torres (1 851 m) ja Pico do Areeiro (1 818 m), joista matalimmalle kurvaamme autolla aikomuksenamme kävellä ylhäällä polkua pitkin Pico Ruivolle. Ylös ajaessa tie kiemurtaa vuorenrinnettä serpentiininä, kasvillisuus muuttuu pohjoismaisen oloiseksi, lehtipuissa on jopa ruskan värit. Huipulle päästäksemme ajamme pilven läpi, harvemmin sitä näin ylhäällä ollaan. Perillä on melko kylmä, onneksi mukana on pitkähihaista vaatetta. Katselemme mahtavia maisemia ja tietysti valokuvaamme. Tyydymme parkkipaikan läheisyydessä olevaan näköalapaikkaan emmekä lähde vaeltamaan, koska sateinen pilvirintama peittää koko toisen huipun puoleisen rinteen, emme kuitenkaan näkisi mitään varpaitamme pidemmälle.







Madeira on täynnä vaellusreittejä levadojen eli kastelukanavien varrella. Yritämme vaeltamaan ylhäällä olevalle 25 Fontes-levadalle, vaikka sää muuttuukin sateiseksi ajaessamme ylöspäin. Parkkipaikalla sataa tihuttaa vähän ja urheina vedämme takit niskaan ja lähdemme tarpomaan polulle vievää asfalttitietä. Noin vartin kävelyn jälkeen alkaa sataa ja tuulla kunnolla, yhteistuumin päätämme, että tässä ei ole mitään järkeä. Olemme ihan tarpeeksi märkiä päästessämme takaisin autolle. Seuraavat levadat valitsemme vähän alempaa vuorten rinteiltä, jolloin sääkin on mukavampi. Vaeltamamme levadat kulkevat vuoren rinteillä puiden oksien alla, kävellessä tulee kummallinen olo, kuin olisimme vain kaksin koko vuorella.





Madeiran pääkaupunki on Funchal, jossa on myös vierasvenesatama. Valitettavasti satama on melko ahdas ja useimmmiten ihan täynnä ja tällä hetkellä myös isojen rakennustyömaiden ympäröimä, olemme ihan tyytyväisiä omaan satamaamme. Funchalissa katselemme kaupunkia ja pistäydymme kauppahallissa, jonka toisessa kerroksessa myydään tuttuja sekä tuntemattomia hedelmiä. Myyjät tuputtavat innokkaina maistajaisia monista eri makuisista passionhedelmistä ja ananasbanaanista. Ostamme pussillisen hedelmiä kovaan turistihintaan. Seuraava myyjä on enemmän kuin innokas ja työntää lähes väkisin hedelmän paloja suihimme. Lopulta saamme vihaisen huutelun peräämme, kun emme ostakaan häneltä mitään: Finland, maista, maista, buy nothing!! Käymme myös Madeira viinin esittely- ja maistelukierroksella Blandys-yhtiön tiloissa, joissa kypsyy tuhansia litroja viiniä -miten ne hirsirakennuksen lattiat kestävät kaiken painon? Onneksi maistajaisiksi tarjottiin vain viisi vuotta vanhaa viiniä, joka oli hyvää -kuinka hyvää ja kallista ostettavaksi olisikaan ollut kymmenen tai kaksikymmentä vuotta vanha?


Ananasbanaani, Peikonlehden hedelmä







Viikon turistielämän jälkeen rauhoitumme satamassa tehden taas venehommia seuraten samalla säätilan kehittymistä. Seuraava purjehdusetappi on kahden vuorokauden matka Kanarian saarille ja tuulta ja varsinkin aallokkoa luvataan reilusti seuraavan viikon ajaksi. Sunnuntai-purjehtijoina päätämme odottaa parempia kelejä. Odotellessa on aikaa ja hyvä paikka ommella biminikatosta sataman hallissa, saan jopa kissan seurakseni hommiin.



Säätiedot lupaavat keliin vähän kevennystä, suunnittelemme lähtöä perjantaille suuntana Gomera ja sieltä parin päivän jälkeen Teneriffalle. Torstaina laitan varmistus-sähköpostia Las Galletasin satamaan Teneriffalla (laituripaikka on varattu jo kuukausi sitten 10 päivän ajaksi) ja saan vastauksen illalla: ei ole paikkaa, satama on täynnä koko marraskuun, tervetuloa jonain muuna ajankohtana. Prkle, miten niin ei ole paikkaa?? Perjantai-aamuna soitan satamaan, lyhyttä englantia puhuva mies toistaa puhelimessa: ei ole tilaa Pantheralle, satama täynnä, ei ole konttori auki, fiesta nyt, soita maanantaina konttoriin. Mietimme reittisuunnitelman uusiksi, emme mene Gomeralle, koska meille ei ole sen jälkeen kuitenkaan satamapaikkaa Galletaksessa, joka on etelä-Teneriffalla. Päätämme purjehtia suoraan koilliskärjessä olevaan Santa Cruziin.

Sivun alkuun


1.-3.11.2013 Madeiralta Teneriffalle

Lähtöaamuna tuulee, tietysti, ja puuskissa ihan kunnolla. Laituripaikkamme on hankalasti kapean välin perällä, mitenhän täältä selvitään ulos. Vaihtoehtoina on Pantheran peruuttaminen koko laiturivälin matkan -aika mahdoton tehtävä veneellä, jonka peruutusominaisuudet eivät ole maailman parhaat, tai Pantheran kääntäminen paikalta lähtiessä. Pyydämme sataman marineron kumiveneellään avuksi, yksin tämä ei tule onnistumaan. Laiturilla oleva ystävällinen kanssaveneilijä vetää keulaköydestä vasemmalle eteenpäin, Juha peruuttaa ja kääntää samalla oikealle (eihän meidän purtilo sinne halua) ja marinero puskee kumiveneellään Pantheraa irti sivullamme olevasta pistolaiturista, tuuli osallistuu asiaan voimakkailla puuskilla. Onneksi marinero osaa hommansa (on ehkä muutaman kerran ennenkin auttanut veneitä täällä) ja onneksi kumiveneessä on tarpeeksi voimakas moottori. Yhteistyöllä Panthera kääntyy, vaikka ei haluaisikaan, ja lopulta olemme menossa oikeaan suuntaan. Huutelemme isot kiitokset marinerolle -tämän sataman henkilökunnan auttamishalu ja yhteistyökyky ovat kyllä vertaansa vailla.

Merellä on reilu 3-4 metrin aallokko kylkeen. Purjehdimme kovassa keikutuksessa pelkällä genualla. Ohjauksesta vastaa autopilotti yhdessä tuuliperäsimen kanssa. Vihdoinkin tuuliperäsin kestää kiinnikkeissään ja tekee hommia koko matkan. Meri pitää huolen siitä, että ruokaa ei tällä matkalla kulu. Menu sisältää vettä, jääteetä, pähkinöitä ja kananmunan -onko ihme, että housut ei pysy ylhäällä ja vyöhön joutuu tekemään lisäreikiä. Voisimme tarjota laihdutusristeilyjä kaikille haluaville, parempaa menetelmää kilojen putoamiseen ei ole. Osa päällystöstä on niin pahoinvoiva, että tyhjentää niukankin ruokavalion kaloille ensimmäisen päivän aikana. Teneriffalla ensimmäinen tehtävä tulee olemaan pahoinvointilääkkeiden hankinta, onneksi Suomessa on tuttu lääkäri ja sisko perheineen tulossa lomamatkalleen meitä tapaamaan.



Loppumatkasta pilvi- ja saderintama saavuttaa meidät. Vettä tulee isosta esteristä niin, että jo näköetäisyydellä ollut kallioranta katoaa kokonaan -onneksi meillä on AIS ja tutka, joista näemme mahdolliset vastaantulijat (paitsi pienemmät kohteet kuten vastaantuleva pieni kalastusvene, jonka erotamme vasta paljaalla silmällä melko lähellä). Salama välähtää ja ukkonenkin jyrähtää pari kertaa, ehdimme juuri ukkosrintaman alta karkuun.



Teneriffalle Santa Cruzin satamaan olemme saaneet hyvät ajo-ohjeet Calimeran Nikeltä: käännytte vaan oopperatalon kohdalta oikealle satamaan. Oopperatalo tai oikeammin Auditorium näkyy kauas merelle erikoisena arkkitehtoonisena muusta maisemasta poikkeavana rakennuksena, todella hyvä maamerkki. Ilmottaudumme VHF-radiolla ensin sataman kulunvalvontaan ja saamme kehoituksen jatkaa suoraan altaan perällä olevaan vierassatamaan Marina Atlanticoon. Kutsumme radiolla myös marinaa, "täällä ollaan tulossa, oletteko kotona?" Laiturilla huhuilee jo Nikke ja marinerokin ilmestyy kumiveneellään näyttämään meille sopivaa paikkaa ulommaisesta pistolaiturista -hyvä paikka, tästä päästään joskus poiskin mukavasti. Kiinnitämme Pantheran köydet ja saamme marinerolta ohjeet tulla hakemaan vessan kulkukortti myöhemmin häneltä, toimisto on kiinni, koska on sunnuntai ja muutenkin jokin juhlaviikonloppu. Laiturille ilmestyy lisää suomalaisia, Ilkka ja Sinikka, s/y Katariinan päällystö ovat myös täällä valmistautumassa Karibialle lähtöön. Ilkan kanssa olemme tavanneet ennen reissuun lähtöä Helsingin Sirpalesaaressa -on se kumma, miten pitkä matka on pitänyt seilata ennen kuin tapaamme uudelleen. Auringon paistaessa vaihdamme laiturilla kuulumisia ja nautimme Sinikan tarjoamista tervetulo-oluista, kotipaikkakunta on taas vaihtunut.

Sivun alkuun


3.11.-15.12.2013 Teneriffa

Santa Cruz on Teneriffan pääkaupunki, jossa monet risteilylaivat vierailevat säännöllisesti. Puerto Deportivo eli vierassatama sijaitsee aivan risteilysataman ja kaupungin keskustan tuntumassa. Satamasta on lyhyt kävely- tai pyörailymatka keskustaan, josta löytyvät kaikki ison kaupungin palvelut. On mukavaa, kun veneilijälle tärkeät asiat kuten pullapuoti, supermarket ja venetarvikeliikkeet löytyvät vaihteeksi läheltä.



Sisko perheineen tulee lomamatkalle saaren toiselle puolelle Los Gigantesiin. Me vuokraammme auton viikoksi ja ajelemme kyläilemään. Yhtäkkiä meille koittaa ennenaikainen joulu , saamme pari kassillista tuliaisia Suomesta, Turkinpippuria, Maalahden limppua, Englannin lakuja, nam!! Kasseista löytyy myös tarvikkeita veneeseen ja muuta tärkeää. Otamme kummipoika Miikan luoksemme kahdeksi päiväksi, johon mahtuu monenlaista tekemistä. Heti ensimmäisenä iltana nautimme ihan sataman kyljessä olevasta ulkoilmakonsertista, musiikki kuuluu erittäin hyvin veneen kannellekin, mutta tihkusateesta välittämättä seisomme porukalla ihan lavan vierellä. DJ:n soittama konemusiikki jyskyttää vatsassa asti ja huima valoshow kruunaa esityksen. Välillä vetäydymme iltapalalle, jonka jälkeen miesväki palaa vielä uudelleen lavan äärelle. Tällä kertaa lavalla on erilaista musiikkia live-laulajineen, kuulemma Teneriffan Justin Bieberkin esiintyi. Yö koittaa, mutta musiikki vaan jatkuu, onneksi veneen varastosta löytyy korvatulppia:-)



Seuraavana aamuna paistaa aurinko ja tuulee lujaa. Teemme Miikan kanssa pyöräretken 8 km päässä sijaitsevalle hienolle Teresitaksen rannalle, Juhan jätämme venehommiin. Menomatkalla on vastatuuli ja rannalla tuulen pöllyttämä hiekka pistelee iholla ja silmissä, mutta me nautimme auringosta, lämpimästä merivedestä ja kylästä ostetuista eväistä. Paluumatkalla on onneksi myötätuuli:-) Iltapäivällä ajelemme autolla ylös vuorelle suuntana Taganana, 1500-luvulla perustettu kylä, johon tie saatiin vasta vuonna 1968. Vuorella kasvaa kaktuksia ja kaktuksissa hedelmiä, poimimme niitä maisteltavaksi (hedelmiin ei kannata koskea paljain käsin, piikkejä on!). Vuorelta lähtee tie alas saaren pohjoisrannalle Tagananan kylään ja mustahiekkaiselle uimarannalle. Isot mainingit vyöryvät rantaan, rohkeimmat surffarit lautailevat aalloilla. Kävelemme rannasta ulossuuntautuvalle kallioniemelle, jossa on näköalatasanne. Hetken katselemme aaltojen vyöryntää, mutta tilanne näyttää rauhalliselta, joten uskaltaudumme viimeiselle kaiteelle asti. Olemme jo lähdössä takaisin rantaan, kun tulee iso aalto ja vyöryy ylitsemme. Hetkessä olemme keskellä vesipatsasta. Märkinä ihmettelemme ja nauramme tapahtunutta. Koska mitään vaaraa ei ole, käyvät miehet vielä uudelleen niemessä. Hetken odottelun jälkeen tulee todella iso maininki ja miehet häviävät veden sisään -mahtavaa, paljon parempaa kuin missään vesipuistossa!!









Viikon verran olemme turisteja ja kierrämme koko saaren ympäri autolla. Saaren itä- ja länsipuoli ovat aivan erilaisia ilmastoltaan ja luonnoltaan. Länsiranta on kuumempi, kuivempi ja ruskeampi, itäranta taas viileämpi, sateisempi ja näistä syistä johtuen selvästi vihreämpi. Miikan kanssa teemme myös patikkaretken länsipuolella oleville kukkuloille. Ensin yritämme Barranco Infiernoon menevälle polulle, polun päässä pitäisi olla korkealta tulevat vesiputoukset, mutta koko polku on suljettu maanvyörymien vuoksi. Valitsemme läheltä löytyvän polun, joka johtaa ylös rinteille. Puolentoista tunnin kävely ylämäkeen saa meidät kaikki vähän puuskuttamaan ja vain Juha käy ihan ylhäällä ottamassa valokuvia.











Varustelemme venettä pikkuhiljaa, veneen peräosaan on ilmestynyt sade/aurinkokatos, sisälle verhoja, kannelle ulkosuihku. Santa Cruzin kaikki neljä venetarvikekauppaa ovat tulleet tutuiksi erilaisten tarvikkeiden hankintapaikkoina. Yhden toukokuussa ostetun ja nyt oikosulkuun menneen akun tilalle on saatu hankittua uusi, Sipoon Akkukellari on luvannut palauttaa akusta maksetut rahat takaisin, koska maailmanlaajuisesta takuusta huolimatta ei akun vaihto onnistu täällä. Juhan aikaa on mennyt useampi päivä konehuoneessa mekaanista vesipumppua rakentaessa. Tässä satamassa monessa veneessä rakennellaan tai korjataan jotakin, kukaan ei valita metelistä.

Atlantin sääsysteemi on mennyt sekaisin. Tähän aikaan vuodesta Atlantilla normaalisti vallitsee myötäiset pasaatituulet kohti Karibiaa, mutta tänä vuonna pasaatit ovat muuttuneet vastatuuleksi tai täysin tyyneksi. Onneksi emme ole lähdössä ARC:n (Atlantic Rally Cruisers, joka vuosi marraskuun lopussa Las Palmasista starttaava organisoitu "yhteispurjehdus" Sant Lucialle) matkassa Karibialle, koska lähtöpäivä on kalenteriin merkitty marraskuun viimeinen sunnuntai -koko seuraavalle viikolle on luvattu lähes tyyntä ja myös vastatuulta, ei mikään ihannesää purjehtimiseen.

Aika kuluu, sääolot eivät muutu paremmiksi. Meidän lisäksemme täällä on muitakin suomalaisia, parhaimmillaan meitä on viiden veneen miehistöt istumassa iltaa Pantheralla. Osalla venekuntia on tarkempia aikatauluja ylitysmiehistöjen lentojen tai esim Karibialle vierailemaan tulevien sukulaisten takia, s/y Katariina ja s/y Calimera lähtivät täältä Gran Kanarian ja Kap Verden kautta Karibialle, s/y Palomax taas suoraan kohti Karibiaa (tätä kirjoitettaessa ovat kaikki jo perillä Karibialla), s/y Zara siirtyi Gran Kanarialle lähteäkseen sieltä Karibialle. Lähteneiden tilalle tulee uusia veneitä, s/y Moodi on ollut täällä jo useamman kuukauden ja kippari palaa Suomen lomaltaan, s/y Homeless vaihtaa Gran Kanarialta tänne ja myös s/y Manta ilmestyy joukkoon. Me muut olemme suuntaamassa Karibialle, Manta ensi vuoden puolella kohti Brasiliaa. Tämä satama ja kaupunki on sopiva paikka pysähtyä ja tehdä välttämättömät hommat ennen pitkää ylitystä. Satama on hyvin suojainen , vain voimakas etelätuuli (siis se vastatuuli!) nostaa merelle ison aallokon, joka aiheuttaa myös satamaan voimakkaasti veneitä heiluttavan swellin. Sataman henkilökunta on mukavaa ja auttamishaluista, kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaus, marinerot auttavat laitureilla jokaisen veneen tulossa ja lähdössä. Suomalaisten lisäksi täällä on tietysti myös paljon muunmaalaisia venekuntia, reiluna enemmistönä näyttävät olevan ranskalaiset. Veneilijöiden keskuudessa vallitsee mukava tunnelma, ihmiset tervehtivät toisiaan ja vaihtavat kokemuksiaan ja kertovat suunnitelmistaan.

Sivun alkuun


Lähtö tunnelmissa

Tänään 15.12.2013 on vihdoin suunniteltu lähtöpäivä. Sääennusteet lupaavat ainakin seuraavan viikon ajalle myötäisiä koillistuulia 10-14 m/s, viikolla vallinneen kovan etelätuulen jäljiltä meri alkaa vähitellen rauhoittua, aaltoennuste lupaa tällä hetkellä 2.5-4 metrin maininkia. Panthera on lastattu täyteen ruokaa ja juomaa. Olemme hankkineet kalastustarvikkeita, Atlantilla saattaa olla kalaa tai sitten ei. Pelastautumisvälineet on tarkastettu, pelastuslautta on paikallaan kannella ja EBIRP seinällä oven vierellä. Satelliittipuhelimen toiminta on varmistettu ja koe-säägrippejä otettu, näyttää toimivan. Satelliittipuhelimella saamme myös lähetettyä lyhyitä päivityksiä suoraan Facebookiin. Suomessa toimii etävalvontakeskus ystävämme Matin johdolla. Matti on luvannut päivittää sijainti-koordinaattimme karttaan, joka näkyy myös Facebookissa. Meille päin saa mielellään lähettää viestejä satelliittipuhelimeen(ilmaiseksi!), ohjeet löytyy täältä Pantheran Info-sivulta. Me olemme kahden koko ylityksen ajan, ei toimi netti eikä televisio, mielellään kuulemme maailman ja Suomen tapahtumista, pienistä sekä isoista asioista. Tänne kotisivuille ei ilmesty mitään ylityksen aikana, kaikki päivitykset näkyvät vain Facebookissa! Itsehän emme tietenkään näe edes tuota Facebookia ennen Karibian nettiyhteyttä, joten niitä viestejä sinne satelliittipuhelimeen, kiitos!! (luemme kyllä sitten myöhemmin kaikki Facen kommentoinnitkin tietysti)

Tämän viikonlopun aikana täältä on lähdössä useita veneitä, muutkin ovat huomanneet sääikkunan aukeamisen. Osa lähti jo eilen, loput halukkaat varmaan tänään, myös Homeless ja Moodi ovat starttaamassa -ei me siellä merellä ihan yksin olla! Eilen illalla olimme lähtösaunassa s/y Mantalla, mahtavaa, viimeksi olimme saunassa Ruotsissa, kiitos Auli ja Hannu!:-) Tehtävien hommien listalla on vielä muutama asia, jotka hoidetaan kohta, liikkeelle lähdetään, kun ollaan valmiita, toivottavasti tänään. Matkaa on edessä noin 2800 merimailia eli noin 5000 km kunnes olemme Karibian Martiniquella, aikaa tulee kulumaan vähintään kolme viikkoa ja matkalla ei ole yhtään saarta eikä edes kulmakuppilaa, johon pysähtyä iltapäiväoluelle.

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014 KAIKILLE YMPäRI MAAILMAN:-) MERRY CHRISTMAS AND HAPPY NEW YEAR!

Panthera hiljenee Tenariffalta, tarina jatkuu Facessa.

Sivun alkuun




Atlantille Teneriffalta iso joukko kansimiehistöä mukana.

Joulukuun 16. päivä vuonna 2013 olemme valmiit Atlantin ylitykseen Karibialle tavoitteena Martinique, matkaa on edessä plotterin mukaan 2669 mailia ja aikaa kulunee noin kolme viikkoa. Lähtöpäivänä Teneriffalla tuulee kiukkuisesti, odottelemme iltapäivään puuskien rauhoittumista, jotta pääsemme ehjinä irti laiturista. Vene on lastattu täyteen ruokaa ja juomaa, Hedelmät ja vihannekset roikkuvat verkkopusseissaan salongissa, jääkaapissa on tuoreruokaa noin viikon tarpeeksi ja kuivakaapissa säilykkeitä seuraaville viikoille.















Turva-asioita on jälleen kerran mietitty ja tarkistettu. Satelliittipuhelimeen on hankittu uusi SIM-kortti runsaalla prepaid-arvolla. Puhelimella saamme pidettyä yhteyttä läheisiimme, päivitettyä kuulumisemme Facebookiin sekä otettua säätietoja matkan edistyessä. Ystävämme Matti on perustanut Turkuun etävalvontapisteen ja luvannut päivittää karttaa etenemisemme mukaan. Veneen turvavarusteita ovat tietysti pelastusliivit, joita käytämme AINA kannella ollessa, samoin turvaköysi liiveistä veneen kannelle kiinnitettyyn turvaliinaan -eli olemme aina kiinni köytettyinä. äärimmäistä hätää varten on veneen oven pielessä EPIRB-lähetin (Emergency Position Indicating Radio Beacon), joka akuutissa hätätilanteessa aktivoinnin jälkeen lähettää hätäsignaalia satelliitin kautta lähimpään meripelastuskeskukseen. Veneen katolle on kiinnitettynä pelastuslautta, jota käytetään vain siinä tapauksessa, että Panthera joudutaan jättämään. Vedenpitävään kassiin on kasattu mukaan otettava hätävarustus, hätäraketteja, ensiapuvälineitä, taskulamppu, varamuonaa, käsiVHF on valmiina mukaan otettavaksi omassa kolossaan. Varaosia ja erilaisia huoltotarvikkeita on veneen keulavarasto täynnä. Dieseliä on tankit täynnä ja lisäksi on hankittu ja täytetty myös lisäkanistereita -polttoaine riittää noin 160 tunnin koneajeluun, joten Karibialle mennään purjehtien, ei moottoroiden.
Paljon kaikkea on matkassa ja täytyy olla, koska Atlantilla ei ole väliasemaa, josta hakea puuttuvia välineitä. Olemme niin valmiita kuin tällaiselle reissulle voi ensikertalainen olla.

Olemme molemmat kärsineet enemmän tai vähemmän meripahoinvoinnista viimeisillä pidemmillä ylityksillä, joten nyt varaudumme asiaan laittamalla pahoinvointilaastarit korvan taakse. Skopodermin laastari vaikuttaa kolme vuorokautta vapauttaen tasaisesti lääkeainetta elimistöön. Toivottavasti nyt pystymme puuhaamaan jotakin myös sisällä ja jopa syömäänkin jo alkumatkasta.

Teneriffalta lähtiessä merellä on vastassa vastatuuli ja vasta-aallokko, mutta iltaan mennessä tuuli on kääntynyt sivumyötäiseksi. Pahoinvointia ei ole, voileivät maistuvat. Purjehdus sujuu mukavasti reilua vauhtia, täysikuu valaisee ja mieli on korkealla, vihdoinkin olemme menossa kohti aurinkoa, lämpöä ja Karibiaa.

Toisen vuorokauden lopulla tulee ongelmia, autopilotti on lakkoillut ja lopettaa nyt toiminnan kokonaan. Autopilottiinhan säädetään haluttu kompassisuunta, jonka jälkeen sen kuuluu ohjata valittuun suuntaan. Mutta tämä pilotti kadottaa halutun suunnan jo muutaman minuutin ajon jälkeen, se ei selvästikään halua tehdä töitä. Piuhojen ja liitäntöjen tarkastus ei tuo apua asiaan. Pidämme tuumaustuokion, vaihtoehtoja on kaksi: palata takaisin Kanarian saarille 10-14 m/s vastatuulessa ja vasta-aallokossa reilun parin vuorokauden ajan tai jatkaa eteenpäin ilman autopilottia. äänestämme 2-0 jatkamisen puolesta, ehkä päivän valossa saamme autopilotin toimimaan ja onhan meillä tuuliperäsin, jota edellisellä reissulla jo käytimme. Yön kuitenkin menemme käsiohjauksella, sehän on tuttua hommaa, ei mitään ihmeellistä.

Jossain matkan varrella Pantheran kyytiin on kiivennyt kutsumaton joukko kansimiehistöä. Ensin kuuluu vain ääniä, ketään ei näy. Sisällä supattaa ja sipattaa, huokailee ja voivottelee. Juha kuulee vain yskähdyksiä ja rykäyksiä, mutta minulla Maijulla taitaa olla parempi kuulo. Sisällä torkuille käydessäni tuntematon pariskunta keskustelee veneen räminän keskellä, neuvottelevat keskenään, mitä pitäisi tehdä, olla hiljaa vai ei, jonkun tappamisestakin puhuvat -välillä komennan väkeä olemaan hiljaa tai lähtemään veneestä, minä aion nyt nukkua. Ketään ei kuitenkaan näy, kummallista, mitä tämä on? Ihmettelen järki-ihmisenä, että kyllähän maailmassa on kaikkea, mitä ei aina normaali aisteilla erota, mutta tämä on outoa. Vessassa kuuluu myös ääniä, jotkut keskustelevat lähellä, tai sitten meidän veneeseen on kehittynyt jokin puheluja vastaanottava näkymätön antennijärjestelmä. Pitkään vessan keskustelua kuunneltuani tunnistan henkilöt meille tutuiksi, jotka ovat juuri parhaillaan myös matkalla täällä Atlantilla kohti Karibiaa. Kukaan ei kuitenkaan vastaa minulle mitään. Veneen kannella näen paljon outoja hahmoja keikkumassa puomin päällä ja maston juurella, nämä kaverit eivät puhu mitään. Ruorissa ollessani kuitenkin kuuulen kommentteja takaani, eihän siellä tosin ole edes mitään, jossa voisi istua kyydissä. Tuuligeneraattorin hurinaankin sekoittuu musiikkia, eikö täällä merelläkään saa olla rauhassa mainoksilta?

Jossain vaiheessa tajuan, että ainakin osa kuuulemastani ja näkemästäni on harhoja, ei mitään todellista -paitsi se vessan radio/puhelinkoppi, se on kyllä hienosti toimiva keksintö. Toisaalta kaikki tuntuu myös hyvin todelliselta, ehkä vain koen parhaillaan jotakin erityislaatuista? Mieleen välähtää myös, että tämä voi olla pahoinvointilaastarin sivuvaikutusta, sehän vaikuttaa keskushermostoon ja voi aiheuttaa harhoja. En kuitenkaan ymmärrä poistaa laastaria. Myös Juha näkee häivähdyksiä jostakin kummallisesta, ihmettelee hiukan juttujani, mutta ei ymmärrä, kuinka sekaisin olen. Koko viikko menee jossakin todellisen ja epätodellisen rajamailla, valoisa aika paremmin realiteeteissa, hämärällä ja pimeällä pääkin hämärtyy enemmän. Viikon loppupuolella olen jo ymmärtänyt poistaa laastarin ja olen tiedostanut sekavuuteni -laastaripaketissa lukee, että 1-10 "onnekasta" / 10 000 käyttäjää voi saada tällaisia sivuvaikutuksia, sekavuutta ja aistiharhoja (jälkikäteen etsin lisätietoa googlettamalla: valmiste aiheuttaa myös lyhytkestoisen muistin heikkenemistä, huumeiden käyttäjät hakevat trippejä tällä valmisteella, toisaalta kyse on ihan tavallisesta yleisesti käytetystä pahoinvointilääkkeestä). Lääkkeen vaikutus elimistöstäni poistuu hitaasti, vielä satamassakin olo on epätodellinen. Jälkikäteen ymmärrän, että olen öisin Juhan nukkuessa ajellut Pantheralla pitkin Atlanttia luullen näkeväni unta -onneksi Atlantilla on tilaa ja rannat kaukana. Toiseksi viimeisenä yönä ilmoitin JUhalle ruorivuoroni alkajaisiksi, että minä en lähde purjehtimaan mihinkään tässä säässä, kaikkialla varoitetaan myrskystä, ihmiset pakenevat vuorille kauas merestä, meille ei ole mitään satamaa, mihin voisimme mennä -ymmärrettävää kyllä, en saanut kovin lämmintä vastausta umpiväsyneeltä mieheltäni (joka myöhemmin sanoi, ettei todellakaan ymmärtänyt tilaani), joka jatkoi vielä muutaman tunnin ruorissa passittaen minut nukkumaan.

Ehkä meri ympäristönä on oiva alusta harvinaisten sivuvaikutusten esiintymiselle, kuinka paljon sitten väsymys ja stressi lisäävät alttiutta? Varmaa ainakin on, että koskaan en enää kyseistä valmistetta käytä enkä myöskään muille suosittele. Mieluummin oksennan ja makaan täysin toimintakyvyttömänä kuin touhuan sekopäänä harhojen vallassa.

Reilun viikon purjehduksen jälkeen selviämme kuitenkin Kap Verdelle. Sää on koko matkan ajan hyvä, myötätuulta 10-14 m/s ja aallotkin myötäisiä tai sivumyötäisiä. Puolimatkan paikkeilla aallot ovat todella ISOJA, noin 5-6 metrisiä (ei pelkkää aistiharhaa), mutta hienosti Panthera seilaa aallokossa parhaimmillaan 11 solmun vauhdilla. Autopilottiahan emme saa toimimaan koko matkan aikana. Pari päivää pystymme purjehtimaan tuuliperäsimen avulla korjaten käsin vain ääripäitä, kunnes tuuliperäsimen yhden kannakkeen hitsaus murtuu ja koko peräsin jouduttiin nostamaan ylös merestä, mikä ei keskellä yötä vellovassa meressä ole suinkaan mikään helppo tehtävä Juhalle. Viimeiset kolme vuorokautta vuorottelemme ruorissa ohjaten käsin, ei tarvitse miettiä muuta ajanvietettä, joko ohjaa tai nukkuu. Satelliittipuhelin irtisanoutuu ainoasta tehtävästään, joka sillä on, eli se ei saa enää yhteyttä satelliittiin. Meillä ei siis ole enää yhteydenpitovälinettä eikä säätietojen saanti mahdollisuutta. Sääennusteenhan me olimme ottaneet lähtiessä ja toteutuman näemme edessämme, suurin huolemme on läheisten huolestuminen, kun lupaamiamme viestejä ja sijainteja ei tulisikaan.
























Heinin talvella tekemä T-paita ennusti jo tulevat aallot



Video Pantheran matkalta Kap Verdelle


Vene heiluu ja huojuu isoissa aalloissa koko ajan puolelta toiselle. Sisällä oleskelu on oikeastaan se vaarallisin osuus. Vaikka koko ajan pitää kiinni jostakin, riittää se sekunnin sadasosa, jolloin siirtää käden edelliseltä otteelta seuravaalle. Se lyhyt hetki riittää siihen, että koko kroppa heilahtaa hallitsemattomasti johonkin, useimmiten tuloksena on vain lukematon määrä mustelmia. Pahimmillaan heilahduksissa voi loukata itsensä pahastikin, kuten käy Juhalle, joka sinkoutuu hellan edestä veneen toiselle kyljelle vasten vaatekaappia ja käsipuuta lyöden kyljen ja selän kovalla voimalla. Todennäköisesti rytäkässä murtui kylkiluu tai pari päätellen kivun määrästä ja pitkästä kestosta. Kylkiluuvammallehan ei ole oikeastaan muuta hoitoa kuin lepo, jonka järjestäminen on lähes mahdotonta heiluvassa veneessä, jonka toinen miehistön jäsen on sekopää. Onneksi meillä on matkassa riittävästi myös vahvoja kipulääkkeitä, jotka nyt ovat todella tarpeeseen.

Viimeisenä yönä saimme vielä lisävaikeuksia, kun ohjaus muuttuu lähes mahdottomaksi hallita. Vene velloo mainigissa ihan haluamaansa suuntaan, ruorin kääntämisellä ei ole juurikaan vaikutusta, aina hetken päästä olemme väärällä kurssilla. Lopulta otamme ylhäällä olleen keulapurjeen sisään ja yritämme pelkällä konevoimalla yhtä huonoin tuloksin. Jokin tekee ohjauksesta todella rankkaa, Juha kääntää ruoria kaikilla voimillaan, olemmeko saaneet vielä viime metreillä jotakin peräsimen väliin estämään normaalia ohjausta? Harkitsemme jo avun kutsumista satamasta, jonne on vielä muutaman tunnin matka. Suomalaisella sisulla kuitenkin sinnittelemme siksakkia ajaen pikkuhiljaa lähemmäs satamaa ja yhtäkkkiä ohjauksessa tuntuu isompi nykäys ja sen jälkeen kaikki toimii taas normaalisti -mitähän siellä oli ollut kiinni laahattavana parin tunnin ajan, onneksi potkuri kuitenkin tuntui toimivan normaalisti. Lopulta ajelemme koneella edestakaisin satamalahden ulkopuolella reilussa aallokossa ja tuulessa odottaen aamun valkenemista, kaiken kokemamme jälkeen emme halua yrittää pimeässä satamaan -samalla Juha saa todella tarvitsemansa muutaman minuutin lepohetken.









Auringon noustessa merikin näyttää taas mukavammalta. Ajelemme satamaa kohden kutsuen samalla marineroja VHF:llä, vastausta ei kuulu, mutta laitureita lähestyessä, on siellä marinero viittilöimässä meille sopivaa paikkaa. Ajamme laituriin keula tuuleen käännettynä, ojennan köydet marineroille ja saamme limaköyden kiinnitettäväksi veneemme perään. Matkaa Teneriffalta Mindeloon tuli plotterin mukaan 967 mailia ja aikaa kului 7 vuorokautta 19 tuntia 50 minuuttia, ensimmäinen osuus kohti Karibiaa suoritettu (Juha epäilee myöhemmin, että käänsin öisin veneen paluusuuntaan, koska aikaa kului niin paljon).

Ai niin, pahoinvointia ei ollut kummallakaan koko matkan aikana:-)

Hyvää uutta vuotta 2014!
	
Name: (pakollinen kenttä)

Email:

web-osoite:

Comments: